Thursday, December 17, 2009

Katsaus N900 kalenteritoimintoihin


Päätin ottaa Nokian uutukaispuhelimen N900:n kalenterin tarkemman ruopimisen kohteeksi. Koska puhelimeni on suomenkielinen, en uskonut suomea taitamattomien saavan paljoakaan käyttämistäni kuvankaappauksista irti. Tästä syystä tämänkertainen postaus on suomeksi.

Itse olen kännykän kalenterin tehokäyttäjä. Jo pitkään kännykän kalenteriominaisuudet on ollut sen hetkiset puhelinmallit kahtia jakava seikka minulle - toiset kelpuutan, toiset en. Symbian käyttöjärjestelmästä löytyvät kalenterit ovat mielestäni aina olleet kaikista käyttökelpoisimpia ja mm. näistä syistä olenkin juuri aina Nokialaisia suosinut puhelinvalintoja tehdessäni. Odotukset Maemon kalenterisovellukselle olivat siis suuret.

Tyyli ennen kaikkea

Maemon kalenterin kuukausinäkymä ja kalenteri yleisesti ottaen on sanalla sanoen tyylikäs. Itse kuukausiristikko sulautuu mukavasti blurrattuun taustakuvaan ja noudattelee eri teemojen värejä. Kalenteriin tehdyt merkinnät näkyvät eri väreillä siitä riippuen, minkä luokituksen kuville antaa. Tästä lisää myöhemmin. Kalenterista loistaa poissaolollaan aneemiset tekstilaatikkokentät ja kellonajanasetus boksit, jotka piinaavat vielä S60 5th editionin kalenteria. Tämän sijaan kellonasetukset asetetaan eräänlaisia rullia ylös ja alas vetämällä, joka lisää käyttöliittymän näyttävyyttä. Ne tuovat myös sellaista pientä elävää tatsia jollaista ei olla Nokian puhelimissa hetkeen nähty.

Mistään järkyttävän loisteliaasta innovaatiosta ei ole kyse, mutta tahtoisin toivoa tämän olevan vain esimakua Nokian tulevista, graafisesti miellyttävimmistä käyttöliittymistä.


Merkinnät




Kaappauksessa näyy uuden kalenterimerkinnän luomiseen pyhitetty dialogiboksi. Siihen voi syöttää mitä, missä ja milloin sinun tulee muistaa. Hieman ärsyttävästi kalenteri oletusarvoisesti asettaa merkinnälle hälytyksen 15 minuuttia ennen ajankohtaa. Itselläni on kalenterissa rutkasti merkintöjä joista ollaan jo myöhässä jos vasta varttia vaille tapahtumaan havahtuu, joten tämä ominaisuus tuntuu kummalliselta. Oletushälytystä ei saa asetuksista vaihdettua pois, joten toivon tulevien ohjelmistoversioiden korjaavan tämän.

Merkintöjen värikoodaus on sinänsä mukava ominaisuus, joka ainakin lisää väriä merkintöihisi. Toisaalta on joskus mukava vain vilkaista että minkä väristä merkintää seuraavilla päivillä on voidakseen nopeasti palauttaa mieleen tulevia tapahtumia. Toisaalta erityisesti kuukausinäkymässä merkinnät ovat niin pienellä, että ne joutuu ottamaan kuitenkin tarkempaan tarkasteluun jossei heti muista, mitä merkintöjä on tehnyt. Itse värikoodasin tapahtumia luokkiin työt, koulu, bileet, yksityinen.


Muu käyttäminen


Kuvassa näkyy kalenterin oletusnäkymä, joka avautuu kun kalenterin avaa. Itselleni tärkeämpi näkymä olisi kuukausinäkymä, koska avaan kalenterin useammin vain tehdäkseni merkintöjä, enkä katsellakseni niitä. Ko. näkymä näyttää tulevat tapahtumat sinänsä näppärässä listassa, mutta tämä informaatio on turhaa, koska seuraavat kalenteritapahtumat näkyvät työpöytä widgetissä. Siksi 9/10 kerrasta kun avaan kalenterin, niin tämä näkymä on minulle turha näkymä. Oletusnäkymää ei pääse vaihtamaan mieleisekseen, eli esimerkiksi kuukausinäkymään.

Ruudun ylälaidasta pudottautuu alas valikko, josta voi mm. vaihtaa näkymää tai mennä asetuksiin.



Kuvassa näkyvät "Tehtävät" ja "Muistiinpanot" ovat löydettävissä ainoastaan tästä valikosta, ja siksipä en usko ihmisten käyttävän niitä, koska ne löytyvät näin vaikeasti. Mitä ikinä tapahtui Sympparista tutulle merkintäboksille, jossa pystyi määrittelemään merkinnän luonteen?



Kuvassa vielä desktop widget, josta näkyy mukavasti päiväys ja seuraavat kalenterimerkinnät, tehden kalenteriohjelman oletusnäkymän tarpeettomaksi.

Viikko kerrallaan, eihän sitä muuta voi


Kalenterista löytyy luonnollisesti myös viikkonäkymä. Viikkonäkymään pääsee nopeiten viikkonumeroa painamalla kuukausinäkymässä, jonka jälkeen silmille avautuu kuvassa näkyvä viikkonäkymä. Tässä näkymässä saa kenties selkeämmän kuvan tapahtumiin kuluvasta ajasta ja värikoodaus näkyy tässäkin näkymässä. Ruudun rajoitettu koko rajoittaa käyttöä kuitenkin sen verran, että en loppujen lopuksi kokenut tätä näkymää kovin hyödylliseksi. Saadaksesi käsityksen aikasi kulumisesta tässä näkymässä on sinun rullattava näkymää eestaas ylös ja alas. Ei kovin kätevää mielestäni.

Bonuspisteitä satelee taas kuitenkin viikonäkymän miellyttävästä ulkonäöstä joka elävöittää kalenteria entisestään. Kenties joku hurahtaa tähän näkymään ihan vain tämänkin takia.

Lopuksi

Loppujen lopuksi olen tyytyväinen Maemon kalenteriin. Se tarjoaa perus toimivuutta näyttävällä käyttöliittymällä. Ainoa murheenkryynini on kalenterin kustomointi omiin tarpeisiin, sitä ei ole riittävästi. Kokisin kalenterin minulle hyödyllisemmäksi jos pääsisin suoraan kuukausinäkymään ja toisaalta kalenterin muu hiomattomuus (esim. tehtävien ja muistiinpanojen tekeminen) syö toisten ominaisuuksien käytettävyyttä. Kaiken kaikkiaan kalenteri kuitenkin edustaa sitä missä Nokia on ylipäätänsä N900 mallissaan onnistunut: yhdistämään näyttävyyden ja käytettävyyden. Pienet viatkaan eivät maailmaa kaada, sillä eihän olemassa ole mitään mitä Maemo yhteisö ei korjaisi.



(c) Christopher Peake 2009
This post was created entirely on the N900 with MaStory!

No comments:

Post a Comment